Suoraan pääsisältöön Suoraan päävalikkoon Hakuun

Kosmetiikkasi takana olevat tutkijat

Ihmiset ovat meille aina tärkeimpiä. Tutkijoidemme intohimo tutkimukseen ja tieteen tekemiseen on eteenpäin vievä voima tuotteiden takana. Olemme monipuolinen joukko tutkijoita ja meillä on huomattava kollektiivinen kokemus ja tieto-taito monista eri tieteenaloista kuten esimerkiksi bioteknologiasta, kemiasta, ihobiologiasta, toksikologiasta ja ravitsemuksesta.

 

 

Ailish Bourke
Senior Director, Technical Operations

Olen vastuussa uusien tuotteiden kehittämisen aikatauluista. Vastualueenani ovat vartalonhoito, hiustenhoito ja tuoksut. Varmistan, että sadat tuotteet vuodessa saadaan aikataulussa markkinoille. Olen myös vstuussa Tutkimus- ja tuotekehitysosaston liiketoimintajärjestelmistä ja laadunvarmistuksesta, jotta toimintamme pysyy tehokkaana.

Mistä olet ylpeä?
“Iho-ongelmien ratkaisutuotteiden” kehittämisestä. Siitä, että minua on kuvailtu Oriflamen roolimalliksi. Ensimmäisen luonnolliseksi sertifioidun ihonhoitolinjan lanseerauksen projektijohtamisesta.

Mikä on mielenkiintoisinta työssäsi?
Erilaisten ihmisten kanssa työskentely Tutkimus- ja tuotekehitysyksikössä ja maailmanlaajuisesti. Koskaan ei ole kahta samanlaista päivää. Ihmiset tuovat minulle haasteita ja yhdessä löydämme niille ratkaisut.

Mikä on tärkeintä elämässäsi?
Tehdä maailmasta parempi paikka lapsillemme ja lapsenlapsillemme. Ja myös tuoda esiin tietoisuutta ilmaston lämpenemisestä ja epäreilusta maailmanlaajuisesta varallisuuden jakautumisesta. Uskon siihen, että ”Sinä voit tehdä muutoksen”.

Mikä inspiroi sinua?
Luonto, auringonnousun kauneus, lintujen laulukuoro, sateenkaari, lumipeitteiset vuoret, kukkien syvät värit. Lista on loputon.

 

 

Dr Alain Mavon (PhD)
Senior Director of Science and Innovation

Yhdessä Tutkimus- ja tuotekehitysyksikön kanssa kehitän tuoteideoita ja innovaatioita. Tapaan kauneuskonsultteja henkilökohtaisesti ja sosiaalisessa mediassa ja kerron suurten innovaatioiden hyödyistä iholle.

Voitko kertoa mikä johti sinut Oriflamelle?
Päätin rakentaa kansainvälistä uraani. Muutin Ranskasta Ruotsiin ja liityin mukaan jännittävään, ihmiskeskeiseen yritykseen.

Miksi olet töissä juuri Oriflamella?
Oriflamessa voin keskittyä kosmetiikan intohimooni ja tuoda arvoa sekä uskottavuutta kauneuskonsulteillemme sekä asiakkaillemme sekä pyrkiä korkeampiin standardeihin siinä mitä teen ja miten teen.

Miltä Oriflamen tulevaisuus näyttää?
Uskon meidän kehittävän vieläkin vahvempia tuotelinjoja luonnollisista, ympäristöystävällisistä ja tehokkaista tekniikoista. Tuotteemme tulevat olemaan vieläkin enemmän yhteyksissä Ruotsiin.
Mikä inspiroi sinua?
Luonnon, tieteellisten löytöjen ja luovuuden kauneus sekä intohimoisesti työhönsä suhtautuvat kauneuskonsultit, johtajat ja kolleegat.

 

 

Capucine Martin-Phipps
Senior Scientist, Claims & Scientific Communication

Tiimini on tuotetiedotuksen ydin. Kerromme Oriflamen ja tuotteiden tieteellistä tarinaa ymmärrettävällä tavalla. Me työskentelemme Tutkimus- ja tuotekehitysyksikön eri osastoilla varmistaaksemme, että tuotteemme tekevät sen mitä niistä on sanottu.

Mistä olet ylpeä?
Olen ylpeä “asiantuntijuudestani”, jonka olen Oriflamessa ansainnut kovan työn ja luontaisen uteliaisuuteni ansiosta melkein vuosikymmenen kestäneen urani aikana.

Mikä on mielenkiintoisinta työssäsi?
Olla yhteydessä niin monen Oriflame-tiimin kanssa Being in daily connection with so many teams within Oriflame is invaluable to a naturally curious person like me! What drives me is the feeling that we’re all part of one big Oriflame team striving to deliver the best products possible.

Miksi olet töissä juuri Oriflamessa?
Oriflamella saan tehdä sellaista työtä, joka on sydäntäni lähellä. Yhdistän osastojen tietoja ja saan luoda niistä tiedotuksella kokonaisuuksia.

Mikä on tärkeintä elämässäsi?
Taspaino on minulle tärkeää. Minun täytyy tuntea olevani emotionaalisesti yhteydessä siihen, mitä teen ja ihmiset tuovat tarkoituksen elämääni.

 

 

Dr Cormac Byrne (PhD)
Director, Wellness Technologies

Johdan Wellness by Oriflame –tuotteiden tutkimusta ja tuotekehitystä. Tärkein tehtäväni on löytää, kehittää ja tuoda markkinoille uusia Wellness by Oriflame –koostumuksia, jotka auttavat asiakkaitamme terveellisempään ja onnellisempaan elämään.

Mikä on ollut mielenkiintoisin tehtäväsi?
Wellness by Oriflame –laboratiorion rakentaminen Tutkimus- ja tuotekehitysyksikköön 2017/2018 oli mielenkiintoista ja oli upea juttu olla mukana siinä.

Mikä on työssäsi parasta?
Työtehtävien vaihtelu tekee työstä mielenkiintoista. Ei kahta samanlaista työpäivää, tuotetta tai haastetta. Oriflamessa kaikki vaihtelee päivittäin.

Miksi olet töissä juuri Oriflamessa?
Mielestäni oriflamelaiset ovat ihan uskomattomia. Ei väliä missä päin Oriflame-maailmaa olen vieraillut, Euroopassa, Intiassa, Kiinassa tai muualla, olen aina tavannut ystävällisiä, vieraanvaraisia, innostuneita ja ammattitaitoisia ihmisiä. Ainutlaatuinen organisaatiokulttuurimme muodostuu näistä upeista ihmisistä.

Mikä inspiroi sinua?
Intohimoisena purjehtijana ja vaeltajana minua inspiroi vapaaehtoiset rannikkovartiostossa, Kuninkaalisessa kansallisessa pelastusvenelaitoksessa (RNLI) ja vuoripelastajissa. He ovat tavallisia ihmisiä, jotka vapaahetoisesti laittavat itsensä vaaraan auttaakseen täysin vieraita ihmisiä.

 

 

Cyril Messaraa
Principal Scientist, Ori-Derm Clinical Testing & Evaluation

Olen vastuussa ihonhoitotuotteiden koostumusten tehokkuuden mittaamisesta. Vastaan myös erilaisten etnisten ryhmien ihontutkimuksesta, jotta ymmärtäisimme paremmin erilaisia ihon tarpeita ympäri maailman.

Mistä olet ylpeä?
Minulla on ollut mahdollisuus julkaista joitain töitäni vertaisarvioiduiksi artikkeleiksi, joita jaetaan tieteellisessä yhteisössä.

Mikä on ollut mielenkiintoisin tehtäväsi?
Olla mukana perustamassa ja koordinoimassa isoa kliinistä tutkimusta Kiinassa. Teimme mielettömän määrän työtä, mutta se oli todella hauskaa ja palkitsevaa..

Miksi olet töissä juuri Oriflamella?
Henkilökunnan hyvinvointi on yksi Oriflamen tärkeistä arvoista. Lisäksi työskentely kosmetiikkayrityksessä, joiden tuotteet ovat osa päivittäistä elämää, antaa työlle tarkoitusta.

Mikä inspiroi sinua?
Matkustelu ja muihin kulttuureihin tutustuminen. Lapsesta asti olen tiennyt, että ne ovat minun juttuni ja Oriflame antaa minulle mahdollisuuden toteuttaa niitä.

 

 

Emily Whelan
Director, Colour Technologies and Front End Technology

Olen vastuussa viimeisimpien tieteellisten oivallusten ja globaalien trendien muutamisesta innovatiiviseksi värikosmetiikaksi. On todella jännittävää työskennellä tieteen, innnovaatioiden ja strategioiden ytimessä ja luoda tulevaisuuden meikkejä.

Mistä olet ylpeä?
Olin ensimmäinen kemisti Oriflamella, joka yhdisti patentoitua ihonhoitotekniikkaa värikosmetiikan kanssa kokonaan uudeksi tuotteeksi, hoitavaksi meikkivoiteeksi. Oriflame oli yksi ensimmäisistä yrityksistä, joka teki niin. Saimme useita palkintoja Everlasting-meikkivoiteesta.

Minkä parissa työskentelet juuri nyt?
Tavoittemme on olla kosmetiikan tutkimuksen ja tuotekehityksen eturintamassa kaikista näkökulmista. Tällä hetkellä tutkimme neurokosmetiikkaa. Se on ihon ja aivojen yhdistämistä ja siinä luodaan innovatiivisia tekniikoita, jotka antavat monenlaisia aistikokemuksia kosketuksesta, haistamisesta, maistamisesta.

Mikä on ollut mielenkiintoisin tehtäväsi?
Pidämme vuosittaisia värikosmetiikan innovaatiopäiviä. Nämä ovat minulle vuoden kohokohta, koska silloin kaikkien luovuus, intohimo ja mielikuvitus nousevat uudelle tasolle.

Mikä on tärkeintä elämässäsi?
Uskon, että meitä ei ole luotu maapallolle minua itseäni varten, vaan pitämään siitä huolta niin ympäristöstä kuin muiden ihmisten elämästä.

 

 

Gabriela Zuanazzi
Senior Formulation Chemist

Olen ihonhoitokemisti ja vastuullani on uusien koostumuksien kehittäminen. On todella palkitsevaa yhdistää parhaat mahdolliset raaka-aineet upeiksi aistilliseksi kokonaisuudeksi.

Mikä parissa työskentelet parhaillaan?
Työn alla on erittäin luonnonmukaisia koostumuksia mukaan lukien vauvojen ihonhoitolinja

Mikä on mielenkiintoisinta työssäsi?
Mielenkiintoista on ymmärtää asiakkaiden tarpeet ja niiden perusteella yhdistää parhaat raaka-aineet toimiviksi koostumuksiksi. Kuulua ihmisten arkeen tuotteillamme jokainen päivä.

Miksi työskentelet Oriflamessa?
Rakastan monikulttuurista ympäristöä ja mahdollisuutta vaihtaa kokemuksia erilaisista taustoista tulevien ihmisten kanssa.

Mikä on tärkeintä elämässäsi?
Minulla tasapaino kaikessa mitä teen on avain terveelliseen ja onnelliseen elämään.

 

 

Dr Garrett Moran (PhD)
Senior Director, Global Regulatory Affairs

Olen vastuussa Oriflamen tuotteiden turvallisuudesta kaikkialla maailmassa. Päämääräni on varmistaa tuotteiden laillisuus kaikkialla missä tuotteitamme myydään ja se, että tuotteiden korkea standardi on sama kaikkialla

Mistä olet ylpeä?
Olen ylpeä, että voin johtaa upeaa turvallisuuden ja säädösten asiantuntijatiimiä. Heidän intohimonsa työhön on tarttuvaa.

Mikä on mielenkiintoisinta työssäsi?
Pidän itseäni onnekkaana, sillä voin tehdä töitä ihmisten kanssa kaikkialta maailmassa. Nautin haasteista ja niitä löytyy kun tuotteiden on oltava eri maiden lainsäädäntöjen mukaisia.

Miksi työskentelet Oriflamessa?
Oriflamessa ihmiset tulevat ensin ja se on minulle tärkeää. Tästä syystä olen viihtynyt jo 15 vuotta Oriflamessa.

Mikä inspiroi sinua?
Haastan itseäni jatkuvasti paremmaksi ja jatkan oppimista, ja haluan tuntea tekeväni jotain merkityksellistä.

 

 

Justine Drevet
Principal Toxicologist, Product Safety

Arvioin tuotteissa käytettävien ainesosien turvallisuutta, erityisesti ihonhoitotuotteiden. Tekemällä vankat turvallisuusarvioinnit, varmistamme että kaikki tuotteemme ovat turvallisia käyttää kaikkialla maailmassa.

Mikä on mielenkiintoisinta työssäsi?
Jokainen päivä on erilainen. Olemme mukana tuotekehityksessä alusta loppuun saakka ja jopa sen jälkeen kun tuotteet ovat myynnissä, varmistamme kuluttajat ovat tyytyväisiä turvallisuuden näkökulmasta.

Miksi työskentelet Oriflamessa?
Oriflame on hyvin avoin yhtiö ja nautin eri kulttuurista lähtöisin olevien ihmisten tapaamisesta ja heidän kanssaan työskentelystä. Matkustaminen tapamaan toisella puolella maailmaa olevia työkavereita on myös hyvin jännittävää ja palkitsevaa. Minulla on ollut ilo käydä tammikussa 2019 Kiinassa ja se oli todella mielenkiintoinen kokemus.

Mikä on mielenkiintoisinta elämässäsi?
Arvostan luottamuista, kovaa työntekoa ja ystävyyttä. Rakastan kokeilla uusia urheilulajeja, jotka saavat kokeilemaan omia rajoja.

Kuka inpsioi sinua?
Sanoisin, että Simone Veil, joka on kuuluisa ranskalainen nainen. Hän on taistellut naisten oikeuksien puolesta monien monien muiden asioiden lisäksi.

 

 

Dr Ia Khmaladze (PhD)
Principal Scientist, Skin Health

Työskentelen Ihontutkimusinstituutissa ryhmässä, joka etsii uusia aktiivisia ainesosia. Syvä tietotaito ihon ikääntymisen biologiasta auttaa meitä löytämään olennaisimmat luonnolliset aktiiviaineet, jotka stimuloivat ihon luonnollista puolustuskykyä ja hidastavat ihon ikääntymistä.

Mistä olet ylpeä?
Johdan mikrobiomiprojektia, josta olen todella ylpeä. Tarkoituksena on kehittää räätälöityjä ja eksklusiivisia ihonhoitotuotteita, jotka ylläpitävät tervettä mikrobiomia. Luonnollista kauneutta ja nuorekkuutta kaiken ikäisille ihoille.

Miksi työskentelet Oriflamessa?
Uskon vahvasti, että intohimoni ja tutkimukseni ihon ikääntymisen biologiasta auttaa kehittämään lisää räätälöityjä ja ylellisiä ihonhoitotuotteita.

Mikä on tärkeintä elämässäsi?
Minulle on tärkeää tehdä kauniita muutoksia ihmisten elämään. Oriflamen ikääntymistä ehkäisevät ihonhoitotuotteet ovat osa tärkeitä muutoksia, joita luomme Oriflamella.

Mikä inspiroi sinua?
Saan eniten inspiraatiota luonnosta.

 

 

Dr Natasha Williams O’Hanlon (PhD)
Director, Raw Material Integrity

Olen vastuussa Oriflamen brändiarvojen täytäntöönpanosta ja koostumusten tuotestandardeista. Tämän ansiosta olemme luoneet yhä vastuullisempia koostumuksia, lopettaneet mikromuovien käytön poishuuhdeltavissa tuotteissa ja muuttaneet Love Naturen koostumuksista biohajoavia.

Mistä olet ylpeä?
Olen ylpeä tohtorintutkinnosta, jonka sain 4 vuoden puurtamisen jälkeen sekä ensimmäisten luonnollisten, eettisten, ympäristövastuullisten kehittämisestä ja lanseeramisesta.

Voitko kertoa miten päädyit Oriflamelle?
Kun tein väitöskirjaani työskentelin yliopistolla, mutta halusin laajentua akateemisen maailman ulkopuolelle. Huomasin ruotsalaisen kosmetiikkayrityksen mainoksen, jonka eettiset arvot kuvastivat omiani ja missä minulla olisi mahdollisuus yhdistää rakkauteni luontoon, tieteeseen ja viestintään.

Mikä on ollut mielenkiintoisin työtehtäväsi?
Maailman ensimmäisenä kansainvälisenä yhtiönä saimme kosmetiikkalinjallemme Reilun kaupan sertifikaatin. Lisäksi perustimme maailman ensimmäisen ”’Reilun kaupan kosmetiikan kehittämisrahaston”, joka mahdollistaa sitoutumisen sosiaalisiin ja ympäristöprojekteihin yhteisöissä, jotka tuottavat Reilun kaupan raaka-aineita.

Mikä on tärkeintä elämässäsi?
Olla mukana varmistamassa, että Oriflame on vastuullinen ja eettinen yritys. Kasvattaa kaksi lasta kohteliaiksi, rehellisiksi ja rohkeiksi nuoriksi naisiksi.

Olemme ylpeitä tieteellisistä saavutuksistamme




Lue lisää kaikkein menestyneimmistä kosmeettisista tekniikoistamme ja innovaatioistamme