Muuta intohimo työksi

Lara Golay on pirteä kalifornialainen nainen Barre-harjoittelun takana. Barre-harjoittelu on saanut innoitusta tanssijoiden balettitangolla tehdystä harjoittelusta, joogasta ja pilateksesta, mutta se sisältää myös sporttisempana elementtinä toiminnallista voimaharjoittelua. Tänä vuonna Lara avasi ensimmäisen Barre Fitness Studion Tukholmaan, ja tunnit ovat aina täynnä! Laran upean yrittäjähengen inspiroimana kutsuimme hänet kertomaan, miten intohimo muutetaan kannattavaksi liiketoiminnaksi.

1. TUNNISTA VAHVUUTESI JA PELAA NIILLÄ. "Uskon, että on tärkeää yrittää kehittää jotain yksilöllistä, mutta toisaalta myös jo olemassa olevan konseptin muokkaaminen uudelleen vaatii taitoa. Los Angeles on Barre-harjoittelun kotikaupunki, mutta jo pian oivalsin konseptin toimivan myös Tukholmassa. Barre-harjoittelua kehittäessäni ammensin kokemuksiani entisenä kilpailevana taitoluistelijana, esiintyjänä ja muusikkona. Näillä avuilla loin jotain uutta ja raikasta."

2. TUTKI JA TEE SUUNNITELMA. "Meillä kaikilla on intohimoja, mutta niiden muuttaminen liiketoiminnaksi vaatii erilaisia keinoja. Kouluttaudu, kerää kokemusta, tutki, suunnittele ja kehitä taitojasi rauhassa ennen toiminnan aloittamista."

3. ALOITA PIENESTÄ. "Toteuta ideasi ensin mahdollisimman pienellä tavalla. Itse vedin tunnin kestävän Barre-harjoituksen ensin vain kerran viikossa ystävältäni vuokraamassa studiossa. Näin pystyin varmistamaan liikeideani mahdollisuudet. Tänä päivänä vedän 17 Barre-harjoitusta viikossa omassa studiossani! Mielestäni tämä neuvo pätee kaikkeen liiketoimintaan, myös kauneusbisnekseen: hanki pieni tuotekavalkadi ja kerää niistä palautetta mahdollisilta asiakkailta. Mistä he pitävät? Mistä he eivät pidä? Mitä he toivoisivat näkevänsä lisää? Tämä on korvaamatonta tietoa. Tavoitteena on pienestä alkunsa saanut toiminta, jonka kasvu tapahtuu luonnollisesti."

"Uskon vilpittömästi, ettei mikään ole mahdotonta ja mikään idea ei ole epärealistinen. Se, mikä usein aiheuttaa ongelmia, on epärealististinen idean toteuttamisaikataulu."

4. OPI ASETTAMAAN TAVOITTEITA. "Uskon vilpittömästi, ettei mikään ole mahdotonta ja mikään idea ei ole epärealistinen. Ongelmia usein aiheuttaa vain epärealististinen aikataulu idean toteuttamisesta. Vision saavuttaminen voi viedä vuosia, ja siksi konkreettiset tavoitteet matkan varrella ovat ensiarvoisen tärkeitä.”

5. VALMISTAUTU HYLKÄÄMISEEN.  "Matkan varrella on väistämätöntä, että kohtaat myös ideasi hylkäämistä. Tällainen palaute ei kuitenkaan tee ideaa yhtään huonommaksi, vaan se on oppimisen paikka. Minulta on vienyt vuosia oppia suhtautumaan hylkäyksiin positiivisesti, jotta kehityn ja menen eteenpäin visioni kanssa.”

6. RAKASTA SITÄ MITÄ TEET. “Usko vahvasti siihen mitä olet tekemässä ja mihin olet etenemässä. Jos intohimosi on aitoa, olet valmis työskentemään kovasti tavoitteidesi saavuttamiseksi. Toki kohtaat matkan varrella kuoppia, mutta ne ovat paljon helpompi voittaa jos rakastat sitä mitä teet.” 

Lue lisää osoitteessa www.barremodestudios.com 



Tekstit: Kuvat: Oriflame