Tehtävälista: 8 kauneuslupausta vuodelle 2019

Uusi vuosi on taas kulman takana. Nyt on aika asettaa uusia tavoitteita loistavalle tulevalle vuodelle. Tässä on kahdeksan kauneuslupausta ja yksinkertainen tehtävälista, joiden avulla pysyt päätöksissäsi!

1- Älä koskaa mene nukkumaan meikki kasvoilla
Noudata ihonhoitorutiinia päivittäin ja puhdista kasvot aina ennen nukkumaanmenoa. Näin ihohuokoset eivät tukkeudu ja iho pysyy kauniin hyvinvoivana. Säännöllinen puhdistus myös auttaa ihoa korjaamaan itse itseään yön aikana.
Ihosi paras ystävä illalla: Optimals Age Revive -puhdistusemulsio & silmämeikin poistoaine

2- Uni kunniaan
Nukkuessamme kehomme korjaa itse itseään. Hyvät yöunet ovat välttämättömät hyvinvoivalle keholle ja kuulaan kauniille iholle. Yritä nukkua 8 tuntia joka yö.

3- Muista suojakerroin myös talvella
Aurinko on ihon vanhentaja numero yksi, joten suojaamisen merkitystä ei voi liikaa korostaa. Pilvisinä joulukuun päivinä ei suojakerroin tule ensimmäisenä mieleen. Se kannattaa kuitenkin pitää käden ulottuvilla koska aurinkoiset talvipäivät ovat edessä.
Kätevä retkirepussa tai käsilaukussa: NovAge Day Shield Spf 50 UVA

4- Helli kuivia käsiä!
Kädet ovat yksi ensimmäisistä kehon osista, jotka paljastavat ikääntymisen merkit. Hyvinhoidetut kädet näyttävät ja tuntuvat hyviltä pidempään.
Käsivoiteita kannattaa sujauttaa joka laukkuun. Kokeile esimerkiksi: Radiant Rose Hand Cream

5- Vesi vanhin voitehista
Muista juoda tarpeeksi vettä. Vesi huuhtelee kehostamme pois myrkkyjä, pitää ihon sisältäpäin kosteutettuna ja pehmeänä. Lisäksi vesi tehostaa aivojen toimintaa ja hyvinvointia. Pidä siis vesipulloa mukanasi missä sitten oletkin!

6- Naamio on talvi-ihon ensiapu
Ihosi tarpeen mukainen naamio säännöllisesti käytettynä parantaa ihon hyvinvointia ja ulkonäköä. Lisää siis naamio kerran tai kahdesti viikossa omaan ihonhoitorutiiniisi.
Tämä naamio sisältää antioksidantteja: NovAge Strengthening -kangasnaamio

7- Ihonhoitorutiinista todellinen rutiini
Lupaa itsellesi, että käytät ihosi hoitoon aamuin ja illoin muutaman minuutin. Noudata ihon nuorekkuuden säilyttävää ihonhoitorutiinia, johon kuuluu puhdistus, silmänympärysvoide, tehohoito ja kosteutus.
Valitse ihonhoitorutiini, joka vastaa sinun ihosi tarpeisiin: Ihonhoitorutiinit

8- Hymyile enemmän
On olemassa suosittu sanonta, jonka mukaan kukaan ei ole liian köyhä antaakseen hymyn, eikä kukaan niin rikas että ei sellaista tarvitsisi. Hymyily myös rentouttaa kehoa ja alentaa sydämen sykettä. Tee joka päivä ainakin yksi asia joka saa sinut hymyilemään.

ΚΕΙΜΕΝΟ: