5 vaiheen liukuvärilakkaus

Liukuvärjätyt kynnet ovat tulleet jäädäkseen. Seuraa helppoja ohjeita ja ota kynsitrendi haltuun.

Kynsien lakkaus valkoisella pohjalakalla

1. LAKKAA POHJA
Lakkaa ensin kynnet pohjavärillä, jonka päälle värihäivytys luodaan. Me valitsimme valkoisen pohjavärin.

Suojateippi kynnen ympärillä

2. SUOJAA
Suojaa kynnenympärykset teipillä, jotta kädet ja kynnet eivät sotkeennu.

Meikkisieni, johon on lakattu eri väriset lakkaraidat

3. OTA MEIKKISIENI
Seuraavaksi tarvitset käyttämättömän meikkisienen. Valitse kolme yhteensopivaa kynsilakkaa ja levitä jokaisella värillä tasainen raita meikkisieneen. Väriraidat saavat mennä hiukan päällekkäin ja niiden tulee olla kyntesi mittoihin sopivat.

Nainen taputtelee meikkisienellä lakkaa kynteen

4. TAITEILE
Taputa kynsilakalla maalatulla sienellä kynnen päälle ja liikuta sitä hiukan ylös ja alaspäin. Värien tulee vähän sekoittua keskenään ja peittää kynnet. Toista sama useita kertoja, anna kuitenkin lakkakerrosten kuivua välillä.

Nainen lakkaa kirkkaalla päällyslakalla kynttä

5. PÄÄLLYSLAKKA
Levitä lopuksi päälle kirkasta päällyslakkaa. Saatat tarvita useamman kerroksen tasoittaaksesi epätasaisen pinnan. Anna kuivua ja iloitse värikkäistä kynsistä!

ΚΕΙΜΕΝΟ: Kuvat: John Buddee/Crosby