Kahdeksan askelta täydelliseen cat eye -silmämeikkiin

Keskitymme meikatessa yleensä eniten silmämeikin tekoon – on varmaankin kulunut jo jonkin aikaa siitä, kun viimeksi lisäsit punaista huulipunaa Zoom-puheluita varten. Täydellinen, kissamainen cat eye -meikkikään tuskin kuuluu arkirutiiniin kotoa käsin työskenneltäessä, mutta ehkä sinulla on ainakin enemmän aikaa harjoitella tätä tekniikkaa!

Oikeanlainen cat eye -silmämeikki ei pelkästään tee silmistäsi suuremman näköiset, vaan se luo myös illuusion kohotuksesta (täysin ilman leikkausta!). Tarvitaan vain hieman muotoilua, häivytystä ja rajausta. Seuraa ohjeita ja varmista, että työstät muotoa ja väriä vähitellen. On aina helpompaa lisätä väriä tai muotoa kuin ottaa niitä pois. Halutessasi voit levittää meikkivoiteen ennen silmämeikkiä tai sen jälkeen. Aloittelijan kannattaa levittää se jälkeenpäin, jotta voit peittää mahdolliset virheet!

1. Valitse pohjaksi nudeluomiväri
Taivuta ensin ripset ja lisää pohjustusvoidetta silmiesi ympärille ja silmäluomille. Levitä sitten nudenväristä luomiväriä sormellasi pohjustusvoiteen päälle. Käytimme tätä väriä THE ONE Make-up Pro -meikkirasiasta vastaamaan ihon sävyä. Nyt olet valmis muotoilemaan kissansilmät!

2. Luo kissamaiset silmät
Ota pieni harjapäinen luomivärisivellin, jossa on ruskeaa kasvojen muotoiluväriä ja piirrä kevyesti viiva silmäripsien päästä, silmäkulmasta ylös ja ulos päin, kuin iso pehmeä rajaussiipi. Älä ajattele liikaa, vaan häivytä rajaa muutaman kerran, kunnes viiva on mukavan häivytetty. Harjaa sitten kevyesti samaa väriä taaksepäin, siiven päästä silmänympärykseen. Muoto on valmis.

3. Vahvista kissamaista silmämeikkiä
Ota nyt vuorostaan häivytyssivellin käteesi ja etsi vaalea, viileänruskea sävy. Aloita luomivärin levittäminen yläluomen keskeltä ja levitä väriä koko vaiheessa 2 piirretyn viivan päälle vahvistaaksesi muotoa. Hienosti menee!

4. Aloita häivytys
Ota hieman muotoiluväriä suuremmalle meikkisiveltimelle ja harjaa (häivytä) siveltimellä isojen, pehmeiden siipien yli, jotka loimme vaiheissa 2 ja 3. Toista pari kertaa. Voit vallan mainiosti tehdä isoja vetoja kohti hiusrajaa tässä vaiheessa! Ja muista: häivytys on oma taiteen muotonsa. Se saa luomivärisi sulautumaan saumattomasti toisiinsa ja tekee meikistä sulavan. Kyse on enemmän sitkeydestä ja oikeista meikkausvälineistä ja tuotteista kuin lahjakkuudesta! Häivyttämisellä tarkoitetaan oikeastaan vain toistuvaa saman alueen siveltimellä harjausta, joten kuka tahansa voi harjoittelemalla oppia tämänkin taidon.

5. Satsaa siipiin!
Salaisuus piilee yksityiskohdissa, joten nyt päästään niihin. Luo kissansilmärajauksen siipi- eli loppuosa lisäämällä tummanruskeaa luomiväriä pienellä, viistopäisellä meikkisiveltimellä. Aloita alaripsien päästä ja seuraa alaripsilinjan muotoa ulospäin. Viimeistele sitten siipi vetämällä siveltimellä yläripsirajan keskeltä siiven päätä kohti. Älä huoli, jos silmäluomesi näyttävät raskailta, katso vain suoraan peiliin, kun vedät linjaa, sulje sitten silmäsi ja täytä aukko!

Vinkki! jos haluat saada luomiväristäsi intensiivisemmän, kostuta sivellin meikinkiinnityssuihkeella, ennen kuin otat siihen luomiväriä!

6. Täydellinen häivytys
Sitten häivytetään lisää! Älä huoli, olet häivyttänyt (eli harjannut siveltimellä toistuvasti samaa aluetta) alusta lähtien, joten osaat jo tämän! Ota pieni harjapäinen luomivärisivellin, jota käytit vaiheessa 2 (ja jossa on vielä jäljellä hieman muotoiluväriä),  ja harjaa sillä kevyesti siiven yläosan päältä pehmentääksesi rajaa. Käy tämän jälkeen vielä kaikki läpi isommalla meikkisiveltimellä varmistaaksesi, että silmämeikin väri ja muoto saavat meikkisi näyttämään hienostuneelta ja vaivattomalta.

7. Korosta silmiä
Nyt pääasiaan: korostetaan silmiä ja saadaan ne näyttämään suuremmilta! Ota viistopäinen meikkisivellin ja sama luomiväri, jota käytit siipiosaan, tee sitten ohut viiva suoraan silmän sisäkulman ulkopuolelta ylöspäin koko yläripsen linjaa pitkin. Piirrä sitten viiva sisäkulmastasi alaripsilinjaan luomalla <-muoto. Käytä erittäin haaleaa vaaleanpunaista tai ihonväristä silmänrajauskynää alasisäluomelle kirkastamaan katsetta ja tekemään silmistä suuremman näköiset.

Vinkki: voit käyttää vaaleaa rajauskynää AINA, kun haluat saada silmäsi näyttämään suuremmilta ja luoda illuusion kirkkaammista silmistä!

8. Sitten viimeistellään!
Melkein valmista! Häivytä ja pehmennä kaikki mieleiseksesi ja siisti siiven alta vanupuikon ja peitevoidesiveltimen avulla. Viimeistele ripsivärillä ja sipaisulla hohtavaa luomiväriä ja VOILÀ! Täydellinen smokey cat eye -kissansilmämeikkisi on valmis.

Voit halutessasi lisätä tekoripset ja laittaa lisää (tai erilaisia) luomivärisävyjä tehdäksesi meikistä vielä intensiivisemmän. Vaihtoehtoisesti voit keventää meikkiä, jos haluat jättää lopputuloksen luonnollisemmaksi.