Secrets Of Youth

Nuoruuden salaisuus

Viimeisimmät tutkimukset ovat auttaneet määrittelemään visuaalisen ikääntymisen merkkejä ja auttaneet myös meitä työskentelemään tehokkaasti ihon nuorekkuuden ylläpitämiseksi.

Vanhenemisessa on paljon positiivisia seikkoja. Iän myötä meistä tulee viisaampia ja kokeneempia ja kykenemme järkevämpään päätöksentekoon, joka perustuu loogisuuteen ja huolelliseen arvioon. Ikääntyessämme emme ole enää niin riippuvaisia muiden ihmisten mielipiteistä ja sen vuoksi on helpompaa keskittyä asioihin, joilla on oikeasti merkitystä meille.

Kunpa iällä ei olisi vaikutusta ulkonäköömme ja erityisesti ihomme kuntoon! On mahdotonta pysäyttää ihon ikääntymistä, mutta sitä on mahdollista merkittävästi hidastaa ja pitää iho nuorekkaana pidempään. Ja kun tiede kehittyy, siitä tulee yhä helpompaa.

Kuten Holly Greenfell, Oriflamen ihonhoidon asiantuntija, sanoo:  

Secrets Of Youth

“Noin 35 vuotias nainen saattaa yhtäkkiä huomata muutoksia kasvoissaan, joita hän ei ole aikaisemmin huomannut. Tietenkään muutokset eivät ole ilmestyneet yhdessä yössä, mutta me voimme tehdä kaikkemme vähentääksemme kollageenin hajoamista ihossamme. Voimme aktivoida kollageenin tuotantoa ja siten vähentää ensimmäisten ryppyjen näkyvyyttä.”

Kun puhumme ihon ikääntymisestä, tarkoitamme yleensä ulkopuolisia merkkejä: ryppyjä, iän myötä kuivuvaa ihoa, punaisuutta, epätasaista ihon pintaa tai tummia läiskiä.


Tieteellinen lähestymistapa ihonhoitoon on arvoida ensin tarkasti mitkä ikääntymismerkit saavat meidät näyttämään vanhemmalta. Sen jälkeen voimme suunnata niihin sopivia hoitoja tai ihonhoitotuotteita.

Oriflamella asiantuntijat ovat kehittäneet innovatiivisen tutkimusmetodin naisten ikääntymisen visuaaliseen arviointiin: Age Reflect. Tutkimuksessa on kolme vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa otetaan lähikuva Visia-laitteella naisten kasvoista. Visiaa on käytetty ihon ja ihon pinnan integroituun analyysiin, mutta se myös auttaa paljastamaan ihon ikääntymisen tyypilliset merkit. Seuraavaksi asiantuntijat arvioivat jokaisen kuvan määrittääkseen ihon ikääntymisen merkit verrattuna osanottajien biologiseen ikään. Lopuksi riippumattoman raadin jäsenet arvioivat kuvissa olevien naisten iät.

Secrets Of Youth

Kun tutkimustulokset on yhdistetty, tutkijat pystyvät määrittelemään tarkasti mitkä ikääntymisen merkit vaikuttavat eniten siihen miltä vanheneva iho näyttää. Tutkijat käyttävät tätä tietoa kehittääkseen uusia innovatiivisia ratkaisuja ja tehokkaita ikääntymistä ehkäiseviä ihonhoitotuotteita.

Oriflamen tutkimuskeskuksen yksi tärkeimmistä painopisteistä on kasvikantasolututkimus. Ihontutkimuskeskuksen johtaja Alain Mavon kertoo: ”Tutkimuksen kuluessa olemme havainneet, että kasvikantasoluilla on vaikutusta ihoon. Me olemme kehittäneet innovatiivisen yhdisteen, joka sisältää peptidejä, aminohappomolekyylejä, jotka imeytyvät ihoon ja vaikuttavat ihon kollageenisynteesiin. Tuloksena on tuote, jolla on kaksoisvaikutus: ensiksi se auttaa lisäämään kollageenin tuotantoa jopa 200%. Toiseksi se ehkäisee kollageenin hajoamista soluissa, ’työntämällä’ ryppyjä sisältä ulospäin.

Tutkimusten, kuten Age Reflect, perimmäisenä tavoitteena on auttaa ihmisiä löytämään itselleen sopivia ihonhoitotuotteita. Oriflame käyttää tekniikkaa luodakseen tuotteita, joiden ansiosta nainen voi näyttää jopa kahdeksan vuotta nuoremmalta, riippumattoman raadin tekemän arvion mukaan. Tämä tarkoittaa, että voit nauttia kaikista ikääntymisen tuomista eduista ilman että ikä näkyy ihossasi.

ΚΕΙΜΕΝΟ: Kuvat: Getty Images