Ihonpuhdistuksen kultaiset säännöt

Ihon tehokas puhdistus on ihonhoitorutiinin kulmakivi. Yksinkertaisuudestaan huolimatta monet meistä tekevät siinä virheitä. Lue vinkkimme, miten vältät pahimmat puhdistusmokat.

PUHDISTA iho aamuin ja illoin
Yön aikana ihosi tekee työtä korjaten itse itseään. Samaan aikaan se tuottaa talia, jota kertyy iholle. Tämän ylimääräisen öljyn ja kuolleiden ihosolujen poistaminen vaatii aamuisin kunnollisen puhdistuksen. Puhdistus myös valmistaa ihon päivällä käytettäville seerumeille ja voiteille. Iltapuhdistuksen tavoitteena on poistaa iholta meikki sekä päivän aikana siihen kertyneet sisäiset sekä ulkoiset epäpuhtaudet. Tämä ehkäisee epäpuhtauksien ja ryppyjen syntyä, ihon joustavuuden menettämistä ja epätasaista ihoväriä.

ÄLÄ PUHDISTA ihoa saippualla
Saippuassa on korkea pH-arvo, joka tekee siitä aivan liian voimakkaan kasvojen iholle. Käsille tarkoitetut saippuat kuivattavat kasvot korpuksi, jolloin kasvojen iholta lähtee myös sille tärkeät luonnolliset öljyt. Lisäksi korppuiho ei tunnu yhtään hyvältä!

PUHDISTA iho omalle ihotyypillesi parhaiten sopivalla puhdistusaineella
Valitse puhdistusaine oman ihotyyppisi ja ihosi tämänhetkisen tarpeen perusteella. Kuivalle ja/tai ikääntyvälle iholle paras vaihtoehto on usein vaahtoamaton puhdistusmaito. Seka- ja rasvainen iho taas nauttii geelipuhdistuksesta.

ÄLÄ PUHDISTA ihoa liian kuivattavilla tuotteilla
Puhdistusaineesi on liian kuivattava, jos ihosi tuntuu kiristävältä pesun jälkeen. Kireä tunne johtuu luonnollisten öljyjen puutteesta ihon pinnassa. Rasvaistakaan ihoa ei kannata pestä liian kuivattavalla puhdistuaineella, sillä se vain lisää ihonalaista talintuotantoa ja tätä kautta näppyjä.

TEHOSTA puhdistusta kasvoharjalla
Kasvoharja tehostaa puhdistusta ja samalla kuorii ihoa. Iholle tai harjaan levitetään puhdistisainetta, laite laitetaan päälle ja pyöritellään iholla noin minuutin ajan. Iho puhdistuu syvemmältä, jolloin se kirkastuu. Harjan antama hieronta tuo myös hehkua ihoon.

ÄLÄ OLETA, että kallein on aina parasta
Kauneudessakin on eri hintalappuja. Joidenkin tuotteiden kehittäminen vaatiin paljon tutkimustyötä, kliinisiä testejä ja arvokkaita raaka-aineita, mutta sama ei päde kaikkiin tuotteisiin! Tämä kaikki näkyy myös tuotteiden hinnoissa. Aloita tuotteen valinta kuitenkin aina ihotyypin määrittelyllä ja valitse tuotteet sen perusteella.

ÄLÄ UNOHDA kasvovettä
Puhdistusrutiinin toinen vaihe on kasvovesi, jota käytetään useimmiten pumpulilapun avulla. Kasvovesi poistaa iholta puhdistuksesta jääneet mahdolliset meikin ja epäpuhtauksien rippeet. Lisäksi se supistaa ihohuokosia, tasapainottaa ihon pH-arvoa ja valmistaa ihon voiteille ja seerumeille.

VÄLTÄ liian kuumaa vettä
Kuuma vesi saattaa tuntua hyvältä, mutta se on hyvin ihoa kuivattavaa. Pese siis kasvot aina haalealla vedellä.






ΚΕΙΜΕΝΟ: Kuvat: Kristine Wreyford, Fotolia