Kulunut vuosi on ollut täynnä traagisia asioita, eristystä ja ahdistusta, jotka ovat kääntäneet arkirutiinimme päälaelleen ja haastaneet mielenterveyttämme, mutta koronarokotusten eteneminen yhä useammissa maissa antaa vihdoin toivoa tilanteen paranemisesta. Muutos on hidas mutta tervetullut niille, jotka ovat valmiita palaamaan ”normaaliin” arkeen. Vanhoihin tapoihin palaaminen voi kuitenkin herättää myös odottamatonta ahdistusta.
Kysyimme Oriflamen Brand Partnereilta, miten he ovat hallinneet omaa stressiään ja ahdistustaan niin työkuviot kuin yksityiselämänkin mullistaneen vuoden aikana ja miten he ovat selvinneet siitä voittajana. Näiden vinkkien avulla sinäkin onnistut!
1. Meditoi säännöllisesti
Sarah Cheeseman, Iso-Britannia
Olen huomannut, että korona-aikana kaikki on ollut elämässäni paljon epävarmempaa. Eräs ystäväni suositteli, että kokeilisin meditointia. Tein niin ja olen alkanut todella nauttia siitä, sillä se on auttanut vähentämään ahdistusta. Nykyään meditoin säännöllisesti joka aamu, sillä olen huomannut sen todella rauhoittavan mieltäni ja saavan minut oikeaan mielentilaan alkavaa päivää varten. Olen huomannut stressitasojen laskevan, kun otan itselleni hetken omaa aikaa meditointia varten. Joskus sitä vain juoksee ympäriinsä ja yrittää tehdä kaikkea samaan aikaan, mutta jos pysähtyy ja pitää viiden minuutin tauon, se auttaa asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen ja pääsemään oikeaan mielentilaan. Silloin on helpompi saada asioita aikaan.
Korona-ajan valopilkku: uusi joogaharjoitus
Minulla on ollut hieman univaikeuksia, joten meditoinnin lisäksi olen kokeillut jooga nidraa, joka auttaa minua rentoutumaan ja päästämään irti päivän aikana kertyneestä stressistä. Olen alkanut tehdä perheeni kanssa kävelylenkkejä viikonloppuisin, mikä on ollut todella mukavaa. Se on lähentänyt meitä ja antanut meille tilaisuuden jutella kaikessa rauhassa kuluneesta viikosta ja siitä, mitä olemme tehneet.
2. Varaa aikaa akkujen lataamiseen
Clare Kinsella, Iso-Britannia
Olen erittäin hyvä sietämään stressiä, mutta olen kuitenkin vain ihminen ja joskus kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Minun on toisinaan vaikea kestää kaikkea äitinä, vaimona ja tiiminvetäjänä kokemaani stressiä ja painetta – etenkin koronarajoitusten aikaan, kun kaikki ovat kotona ja pyörivät toistensa jaloissa. On tärkeää huolehtia itsestään, ja siksi pidänkin huolen siitä, että varaan aikaa palautumiseen. Ihanan lämmin kylpy kasvonaamio ja musiikki tekevät ihmeitä. Sen jälkeen olen taas täynnä uutta energiaa.
Korona-ajan valopilkku: tuottavuutta parantava aamurutiini
En ole aloittanut uusia harrastuksia, mutta olen tehostanut ajanhallintaani. Suunnittelen päiväni ja viikkoni etukäteen ja pidän suunnitelmistani kiinni. Uskon, että jos aamu menee hyvin, päiväkin menee hyvin. Hyvä aamurutiini valmistelee minua mahtavaa päivää varten. Minulle kuluneen vuoden suurimmat muutokset ovat siis olleet järjestelmällisyys ja aamurutiini. Yrittäjänä oleminen ei aina ole helppoa, jos asiat eivät pysy hallinnassa, mutta hyvän rutiinin avulla pysyn oikeilla raiteilla ja pidän itselleni kuria.
3. Pyydä rohkeasti apua
Adriana Serrano, Meksiko
Minulle vaikeinta oli joutua yhtäkkiä suljetuksi neljän seinän sisään. Sain valtavasti apua juttelemalla asiantuntijan kanssa. Nykyään aloitan päiväni miettimällä kiitollisuudenaiheitani, meditoimalla ja lukemalla inspiroivaa kirjallisuutta. Myös liikunta auttaa paljon.
Korona-ajan valopilkku: uudet harrastukset
Mielestäni haastavin omaksumani rutiini on ollut aktiivisuuden lisääminen sosiaalisessa mediassa (Instagramissa). Huomasin myös nauttivani leivonnasta.
4. Pidä yhteyttä – sähköisesti!
Priyanka Samaddar, Intia
Hyvinvoinnin neljä kulmakiveä ovat olleet suureksi avuksi stressin ja ahdistuksen selättämisessä. Olen myös panostanut paljon itseni kehittämiseen ja kokeillut monia uusia asioita, mikä on auttanut minua näkemään asiat positiivisesti ja pyörittämään liiketoimintaani aivan uudella tavalla.
Koronatilanne johti tuntuvaan digiloikkaan, minkä ansiosta löysin itsestäni uusia puolia. Sekä minä että koko verkostoni sopeuduimme käyttämään aivan uutta sähköistä työskentelytapaa. Aloimme nauttia uudesta harrastuksesta: ihmisten kutsumisesta verkkotapaamisiin, kohtaamisista verkossa sekä uusien ystävien hankkimisesta sähköisesti.
Korona-ajan valopilkku: kotona työskentely
Kotoa käsin työskentely on ollut aivan uusi kokemus ja tavallaan onni onnettomuudessa, sillä se on kehittänyt sähköistä työskentelyä.
5. Pukeudu hyvin kotonakin
Irina Tapeshko, Venäjä
Paras tapa pysyä tasapainossa on keksiä itselleen mieluisaa tekemistä ja auttaa muita ihmisiä. Pidä aina kiinni ihonhoitorutiinista ja laita hiukan meikkiä riippumatta siitä, oletko menossa ulos vai et. Pukeudu niin kuin olisit menossa toimistolle, jotta tunnet itsesi tyylikkäämmäksi.
Korona-ajan valopilkku: uudenlaiset verkkotapaamiset
6. Kerää ympärillesi positiivisia ihmisiä
Irina Voitekhovskaya, Venäjä
Omat tapani selviytyä stressistä ovat eteeriset öljyt, hemmotteluhoidot, Wellness-tuotteet, lukeminen, positiivisten ihmisten kanssa keskusteleminen ja liikunta.
Korona-ajan valopilkku: Olen alkanut tehdä terveellistä ruokaa useammin, ja nautin entistä enemmän läheisteni kanssa keskustelemisesta.