Älypuhelin

Viisi valaisevaa faktaa sinisestä valosta

Kerromme sinulle, miten sininen valo oikeasti vaikuttaa kehoosi ja mieleesi.

Sitä mukaa kun virtuaalitapaamiset, verkko-ostokset ja Netflixin katselu ovat vallanneet yhä enemmän aikaa arjessamme, myös erilaisten näyttöruutujen ääressä viettämämme aika on moninkertaistunut. Tämä on merkittävästi lisännyt altistumistamme keinotekoiselle siniselle valolle. Vaikka tekniset laitteet ovat koronakriisin aikana olleet korvaamaton apuväline työnteon ja opiskelun järjestämisessä sekä sosiaalisen elämän ylläpitämisessä, on aika pohtia sitä, mitä vaikutuksia liiallisella ruutuajalla voi olla. Huomasimme, että näyttöjen tuottaman sinisen valon määrästä ja sen vaikutuksista liikkuu paljon virheellistä tietoa. ”Sinisen valon vaikutukset on tärkeä ottaa huomioon, jos haluamme huolehtia terveydestämme kokonaisvaltaisesti”, toteaa Oriflamen tuoteväittämistä vastaava erikoistutkija Capucine Martin-Phipps.

Tässä pari yllättävää faktaa ruutuajasta ja siitä, miten voit parhaiten suojella itseäsi siniseltä valolta.

Nainen lepää

1. Valtaosa sinisestä valosta ei ole peräisin kuvaruuduista
Vastoin yleistä harhaluuloa matkapuhelimen, tabletin, television tai tietokoneen näytöstä syntyvä sininen valo on voimakkuudeltaan erittäin heikkoa. Suurin osa sinisestä valosta on itse asiassa auringonvaloa, jonka säteily on noin 200 kertaa voimakkaampaa kuin näyttöjen tuottama valo.

Auringonsäteet koostuvat kaikenvärisestä valosta, aina näkymättömästä ultraviolettisäteilystä infrapunavaloon, ja sininen valo on yksi näkyvän valon aallonpituuksista. Asiaa voisi havainnollistaa vaikka näin: “Jos olet 30 senttimetrin päässä valtavasta nuotiosta, siitä hohkaava lämpö tuntuu ihollasi polttavan kuumana. Jos taas olet 30 sentin päässä kynttilästä tai tulitikusta, et edes tunne siitä säteilevää lämpöä,” Martin-Phipps huomauttaa. “Yhtä lailla voisi verrata toisiinsa auringonvalosta saatavan ja tehokkaimpienkin näyttöjen tuottaman sinisen valon voimakkuutta.” Joten vaikka onkin tärkeää suojella ihoa siniseltä valolta – vaarallinen sininen valo on peräisin auringosta, ei näytöistä. “On hyvä pyrkiä suojelemaan ihoa muultakin kuin UV-säteilyltä, sillä myös näkyvän valon ja infrapunasäteilyn on todettu vaikuttavan ihoon,” Martin-Phipps toteaa. “Tämä säteily on kuitenkin lähtöisin auringosta, ei kuvaruuduista.”

2. Näyttöjen tuottama sininen valo ei ole haitallista iholle
Kyllä, luit oikein. Voit unohtaa kaiken, mitä olet kuullut sinisen valon haittavaikutuksista iholle. Läppärin ääressä työskennellessä on turha käyttää aurinkorasvaa – paitsi tietysti siinä tapauksessa, että työskentelet ulkona tai suorassa auringonpaisteessa ikkunan ääressä.

“Ei ole olemassa tutkimusnäyttöä siitä, että olisi käytettävä aurinkorasvaa, jos ei sisätiloissa altistu suoralle auringonvalolle,” Martin-Phipps sanoo. “Todennäköisesti ruudun ääressä työskentelyllä ja siitä aiheutuvalla väsymyksellä ja stressillä on epäsuoria vaikutuksia. Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö stressi vaikuttaisi ihon hyvinvointiin. Mutta jos nämä tekijät poistettaisiin ja vain istuttaisiin ympäri vuorokauden tietokoneen ruudun ääressä silmät suljettuina, se tuskin vaikuttaisi ihoon mitenkään.”

Tärkeintä on huolehtia tasapainoisesta elämäntyylistä. Jos ruudun äärellä istuminen vaikuttaa siihen, paljonko päivän aikana tulee liikuttua, tai jos illat kuluvat telkkarin ääressä sipsejä syöden, se on suurempi ongelma kuin sinisen valon omat vaikutukset.

“Ajan viettäminen ruudun ääressä todennäköisesti vähentää liikkumista, oli kyse sitten tietokoneen tai puhelimen käytöstä. Nykytiedon valossa ei kuitenkaan tarvitse huolehtia siitä, että näyttöjen tuottamasta sinisestä valosta olisi haittaa iholle. Näyttöjen valon ei ole todettu aiheuttavan tai lisäävän ihon pigmenttihäiriöitä,” Martin-Phipps kiteyttää.

Aurinkovoide

3. Sininen valo valvottaa
Jättääkö Nukkumatti tulematta? Ei ihme, sillä sinisen valon tiedetään häiritsevän yöunia. ”Terveyden kannalta suurin ongelma on se, että sininen valo sekoittaa ihmisen sisäisen kellon ja saa aivot luulemaan, että on yhä valoisaa, vaikka olisikin jo yö,” Martin-Phipps sanoo.

Koska olemme erityisen herkkiä siniselle valolle, sillä on ärsyttävä taipumus vaikuttaa vuorokausirytmiimme eli siihen sisäiseen kelloon, joka säätelee unen ja valveen vuorottelua. Luonnollisesti eri ihmiset reagoivat siniseen valoon eri tavalla, ja joillakin vaikutukset ovat vähäisemmät. On kuitenkin olemassa selvää näyttöä siitä, että puhelimen selailu tai TV:n katselu juuri ennen nukkumaanmenoa voi häiritä vuorokausirytmiä.

Mitä väliä vuorokausirytmillä sitten on? Jos sisäinen kello menee sekaisin, sillä voi olla suuria vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Vuorokausirytmin häiriöiden on nimittäin todettu olevan yhteydessä vakaviin terveysongelmiin. Siksi asiantuntijat suosittelevatkin näyttöjen sammuttamista vähintään puoli tuntia ennen suunniteltua nukkumaanmenoaikaa.

4. Sininen valo rasittaa silmiä
Muunväriseen valoon verrattuna sininen valo on lyhytaaltoisempaa ja sitä kautta myös suurienergisempää. Kun otetaan huomioon se aika, jonka päivittäin vietämme eri ruutujen ääressä, silmämme joutuvat melkoisen energiapommituksen kohteeksi. Tutkimusten mukaan tämä voi olla hyvin haitallista. Jatkuva näyttöpäätetyöskentely voi aiheuttaa niin näön hämärtymistä kuin niska- ja selkäkipujakin.

5. Sinisen valon haitat ovat torjuttavissa
Vaikka ruutuajan vähentäminen saattaa tuntua haastavalta, se on paras tapa torjua sinisen valon terveysvaikutuksia. Kun vietät vähemmän aikaa näyttöjen ääressä, ihosi säilyy nuorekkaampana ja silmäsi kirkkaampina, puhumattakaan paremmista yöunista.